"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

18. maaliskuuta 2014

Tähtitaivas kupolin yllä

Kuvauspäivä: 13.3.2014
 Pirttiharjun vesitorni/Lahden tähtitorni on rakennettu v. 1963,
 observatorio on Suomen suurimpia. Alue oli ensin lähes pelkkää metsää ja pienasutusta, nyt ympäristö muuttunut rakentamisen myötä, ja siten häiritsevä valosaaste lisääntynyt.
 
Talvisaikaan Lahden Ursa järjestää tornissa yleisölle maksullisia tähtinäytöksiä,
 ryhmille myös tilauksesta.
Toiveena tietysti selkeä sää,
 jotta kaukoputkella pääsisi katselemaan taivaalle.
 
Torniin kiivetään sisällä avoportaita pitkin,
mutta portaikko on niin hyvin "karsinoitu",
 ettei edes tällaista korkeanpaikankammoista juurikaan hirvittänyt.
  Ylhäällä kupolissa on kylmää, mutta fiilis on hieno kun kupoli aukaistaan, ja läntinen kaupunkinäkymä levittäytyy katseltavaksi.
 
 
Lahden tähtitorni, Tähtitorninkatu 1
Suunnittelija: Oy Vesi-Hydro
Korkeus: 33,5m
Vesisäiliön tilavuus: 1000m³ 
Kuvun sisähalkaisija: 6,5m
 (Lähde: Selvitys Lahden sodanjälkeisestä rakennusperinnöstä)


Ei kommentteja: